PS Kemi tilastot kaudella 2011

ykkonen


Kausi 2011

PS Kemin neljäs peräkkäinen Ykkösen kausi päättyi suureen pettymykseen: putoaminen Kakkoseen ei varmastikaan vastannut kenenkään ennakko-odotuksia. Joukkue lähti kauteen ilman suurta uhoa, mutta täynnä luottamusta siihen, että tavoitteeksi asetettu sarjapaikan säilyttäminen saavutettaisiin.

Kauden alku antoi jo aavistuksen siitä mitä oli tulossa: sarja aloitettiin kahdella kotiottelulla, joista kouraan jäi yksi vaivainen piste, vaikka peliesitysten perusteella mahdollisuudet oli täyteen kuuteen. Tämän jälkeen joukkue saa koottua hetkeksi itsensä ja onnistuikin voittamaan kolme seuraavista viidestä ottelusta. Paikka sarjan alemmassa keskikastissa näytti tässä vaiheessa vakiintuvan.

Kesäkuun puolivälin jälkeen alkoi kuitenkin todellinen ”via dolorosa”: 11 ottelua, joista saatiin kasaan murheelliset kolme pistettä yhtä monella tasapelillä ratkaisivat kemiläisten kohtalon. Lopullisena kohtalonotteluna voitaneen pitää elokuun alussa Kemissä pelattua HIFK-peliä: sananmukaisesti kuuden pisteen ottelussa voitto lipesi vieraille 0-1, ja samalla helsinkiläiset karkasivat viimeisen säilyjän paikalla jo 5 pisteen karkumatkalle. Voitto olisi nostanut PS Kemin tuossa vaiheessa putoamisrajan yläpuolelle.

Tappio-ottelun jälkeen seuran johtokunta teki pitkään uumoillun päätöksen: valmentaja Kalle Huusko erotettiin tehtävästään. Samalla ovenaukaisulla joukkueesta poistuivat myös Keijo Huusko ja Adriano. Valmentajanpestin otti vastaan vanha kehäkettu Juhani Himanka, ja joukkueen vahvistukseksi tulivat Emenike Mbachu ja Kyle Luetkehans.

Ajoittaisista piristymisen merkeistä huolimatta(mm. 3-0 -voitto sarjakakkosena olleesta PK-35:stä), ei joukkueen puhti enää riittänyt edellä olleiden saavuttamiseen. Sarjan päätteeksi ero viimeiseen säilyjään oli kuitenkin 10 pistettä, joten kovin paljon sijaa jossitteluille ei jäänyt. Paperilla vahvalta näyttänyt joukkue ei saanut itsestään riittäviä tehoja irti, ja tulos oli armoton: Kakkoseen!


Sarjataulukko

# Joukkue PO V T T TM PM P
1 FC Lahti 24 16 4 4 51 19 52
2 OPS 24 15 4 5 46 26 49
3 AC Oulu 24 14 6 4 51 22 48
4 PK-35 24 13 5 6 38 19 44
5 FC Viikingit 24 13 4 7 50 28 43
6 FC KooTeePee 24 13 2 9 37 26 41
7 FC Hämeenlinna 24 9 6 9 30 34 33
8 JIPPO 24 6 12 6 24 20 30
9 HIFK 24 8 5 11 26 30 29
10 PS Kemi 24 5 4 15 25 43 19
11 FC PoPa 24 6 1 17 23 58 19
12 KPV 24 4 4 16 19 58 16
13 FC Espoo 24 3 5 16 19 56 14

Pelaajatilastot

#PelaajaOMinMSVU
Tommy Torvikoski1915252400
Adriano (Afonso Thiel Munoz)1513503010
Aleksi Uimaniemi000000
Keijo Huusko119280050
3Joona Veteli2490000
4Sami Hyvärinen2219070170
5Sergei Kovalev129762020
6Faith Friday Obilor2117520040
7Tuomas Tyystälä2319487220
7Jan Berg2320700270
7Henri Louste161870011
11Teemu Pähtilä2113421100
12Jusa Impiö76300000
12Juho Luukkonen54500000
13Veli-Pekka Kaikkonen21130000
15Daniel Stevens2416924230
16Anssi Rimali000000
18Joonas Ikäläinen2416590140
18Jani Kokkila115280020
20Aleksi Räihä229051021
21Emenike Uchenna Mbachu/”Epeleze”97825120
22Kyle Luetkehans51610010
23Jukka Yrjänheikki97100020
30Aki Karjula101400000
30Raphael Edereho21200000
79Sami Mäkipörhölä1210800000


Pistemiehet Veikkauksen 1X2-kisassa
Emenike 7
Daniel Stevens 7
Adriano 6
Jan Berg 6
Tuomas Tyystälä 6
Faith Friday Obilor 5
Sergei Kovalev 4
Tommy Torvikoski 4
Sami Mäkipörhölä 3
Sami Hyvärinen 2
Aleksi Räihä 2
Henri Louste 1

Kotiotteluiden jälkeen yleisöäänestyksellä valittu ”Man of the Match – Ottelun kingi”
PS KEMI v OPS Jan Berg
PS KEMI v JIPPO Tuomas Tyystälä
PS KEMI v FC HÄMEENLINNA Daniel Stevens
PS KEMI v FC ESPOO Sami Hyvärinen
PS KEMI v FC POPA Sami Hyvärinen
PS KEMI v FC VIIKINGIT Tommy Torvikoski
PS KEMI v AC OULU Faith Friday Obilor
PS KEMI v HIFK Jan Berg
PS KEMI v FC LAHTI Sami Hyvärinen
PS KEMI v KPV Jukka Yrjänheikki
PS KEMI v PK-35 Emenike
PS KEMI v FC KOOTEEPEE Aleksi Räihä
KAUDEN KINGI 2011 Jan Berg

Veljekset Rönkä Oy:n kotiotteluissa valitsemat voimapelaajat
Sami Hyvärinen 13
Faith Friday Obilor 10
Tommy Torvikoski 8
Tuomas Tyystälä 8
Sami Mäkipörhölä 6
Joonas Ikäläinen 4
Emenike 4
Daniel Stevens 4
Keijo Huusko 3
Juho Luukkonen 3
Sergei Kovalev 2
Henri Louste 2
Adriano 2
Jan Berg 1
Jani Kokkila 1
Aleksi Räihä 1