RoPS/2 kukisti Kuninkaat

PS Kemi ei kyennyt haastamaan RoPS:n kakkosjoukkuetta, vaan rovaniemeläiset osoittautuivat paremmiksi selvin lukemin 5-0. Ottelu lähti käyntiin erittäin nopeatempoisena ja pienellä kentällä peli aaltoili vauhdikkaasti päästä päähän. Taitavasti palloa liikuttanut kotijoukkue sai luotua enemmän maalipaikkoja ja vähän yli puolen tunnin pelin jälkeen sinipaitaiset hyökkääjät pääsivät karkuteille ja maalintekoon, 1-0 RoPS/2:lle. Jakson loppupuolella kemiläiset saivat kylmää vettä niskaansa, kun isännät iskivät kahdesti parin viimeisen minuutin aikana ja tauolle lähdettiin ottelun käytännössä jo ratkettua tilanteessa 3-0.

Toinen jakso ei kauaa ehtinyt vanheta, kun 52. peliminuutilla pallo lepäsi jälleen Kuninkaiden maaliverkossa. Seitsemää minuuttia myöhemmin peliväline noudettiin maalista keskiympyrään viidennen ja viimeisen kerran RoPS:n sen sinne kemiläisten puolustusvirheen avittamana niitattua. Viimeisellä kymmenminuuttisella ankkuripaitaiselle vierasjoukkueellekin avautui useampia mahdollisuuksia kaunistella loppulukemia hieman. 82. minuutilla Aleksi Isomäki ohitti jo maalivahdinkin, mutta pienehköstä kulmasta lähtenyt veto tyssäsi väärälle puolelle maalin sivuverkkoa. Eemil Koskela viritteli loppuminuuteilla useampaan kertaan kutiaan, mutta paraskin yritys suuntautui niukasti yläriman yli paukahtaen päätyseinään.

Tappion myötä varmistui se, että tänäkään vuonna PS Kemin urakka Suomen Cupissa ei jatku monen jalkapalloromantikon painajaista, eli alkulohkovaihetta pidemmälle. Täten myöskään Kakkosen Cupin voittoa ei Suomen Monacossa juhlita kaudella 2019. Todellisuudessahan kyse on enemmänkin harjoituspeleistä ja hyvää harjoitusta saatiin myös RoPS-tappiossa, murskalukemista huolimatta. Pelitapahtumiin nähden tappio usealla maalilla oli oikeutettu lopputulos, mutta hieman huolellisemmalla puolustuksella ja kylmäverisemmällä viimeistelyllä olisivat lukemat voineet edes hieman sievemmät olla.

Perjantaina on panoksena enää kunnia ja lohkojumbon aasinhatun välttäminen, kun Hercules saapuu vieraaksi Junkohalliin kello 19 alkavaan otteluun. ”Herkku” on kolmen pisteen päässä kemiläisistä ja vain runsasmaalinen voitto nostaa Kuninkaat Zeuksen poikien edelle. Toivon mukaan PS Kemi saa tuolloin jalkeille täyden miehistönsä. Eilisen ottelusta kokoonpanosta puuttuivat Aleksi Räihä, Jesse Oinas ja Ayoub Sadki.

Kokoonpano: Kujanpää, Korkeamäki (65. Pitkänen), Azemi, Kallinen, Turunen, Raasakka, Lepojärvi, Alaperä, Isomäki, Koskela, Mäki.

TAKAISIN